TAPAHTUMAT

Rento ja lämminhenkinen Draivia kohtaamisiin -tapahtuma Oulussa kokosi 24.3.2010 yhteen yritykset, opiskelijat ja työnhakijat. Vastaava tapahtuma (nimeltään Osaajat Kohtaavat) on järjestetty vuodesta 2004 lähtien Jyväskylässä eri oppilaitosten välisenä yhteistyönä ja se on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta. Draivi Primus -hanke järjesti yhteistyössä Business Arenan kanssa vastaavan tapahtuman ensimmäistä kertaa Oulussa.
Tapahtuma muodostui seuraavasti osa-alueista:
Yritysareenalla sekä paikalliset että valtakunnalliset yritykset esittelivät itseään työnantajina omilla osastoillaan niin opiskelijoille kuin muille työnhakijoille.
Osaaja-areenalla opiskelijaryhmät esittelivät omaa osaamistaan ja sitä, miten yritykset voisivat hyödyntää opiskelijoita, esim. projekteissa tai työntekijöinä.
Ohjelmaklubilla opiskelijaryhmät vastasivat yritysten toimeksiantoihin Pikkudiilissä. Lisäksi kuultiin mm. Marko Kulmalan esitys aiheesta: Kuinka erottua massasta
Business Arena Oy vastasi tapahtuman sisällön suunnittelusta, viestinnästä yhteistyössä Draivi Primus - hankkeen kanssa sekä yritysosastojen myynnistä.
Seuraava Draivia kohtaamisiin - tapahtuma järjestetään vuoden 2011 alussa.

Learning Clusters 2009 -konferenssi oli 12. kansainvälisen TCI -järjestön vuosittainen kokoontuminen. Konferenssi järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa, ja se kokosi yhteen yli 350 osallistujaa 50 maasta. Konferenssin tavoitteena oli rakentaa vuorovaikutteinen oppimisprosessi, jossa osallistujat synnyttivät ratkaisuja klustereiden kilpailukyvyn parantamiseksi innovatiivisia työskentelymenetelmiä hyödyntäen.
Learning Clusters 2009 mursi perinteisiä TCI -konferenssikaavoja tarjoamalla osallistujille entistä suuremman vaikutusmahdollisuuden ohjelman sisältöön ja laatuun.
Business Arena Oy vastasi konferenssiviikon ohjelman toteutuksesta ja ohjauksesta. Käytännön järjestelyt BA hoiti yhteistyössä hankkeen rahoittajan kanssa.
Runsaasti lisämateriaalia konferenssista löytyy osoitteesta www.clusters2009.com

