TYÖN ALLA

Business Arena tällä hetkellä

Alta näet, mitä meillä on tällä hetkellä työn alla. Teemme toki paljon muutakin; pieniä, kertaluontoisia tapahtumia ei ole esitetty.

KOHINA – Keskisuomalaisten korkeakoulujen yhtenäisen innovaatio- ja hankekulttuurin luominen

Business Arena on valittu jatkamaan vuonna 2008 alkanutta innovaatiotoiminnan kulttuurinmuutostyötä Jyväskylässä seuraavalle kolmivuotiskaudelle. Työ jatkuu Ideasta ilmiöksi -teeman alla.

Projektin toimeksiantajina ovat Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Testaamme ja juurrutamme jälleen uusia toimintatapoja, joiden avulla jyväskyläläisten korkeakoulujen tietopääomasta syntyy enemmän keksintöjä ja niistä puolestaan nopeammin kaupallistettuja innovaatioita.

Työmme siis jatkuu Jyväskylän testilaboratoriossa… Raportoimme huomioista sekä tuloksista pitkin matkaa.

www.ideastailmioksi.fi

Keski-Suomen Osaajat Kohtaavat -toiminta

Business Arena on ollut mukana Keski-Suomen Osaajat Kohtaavat -toiminnassa vuodesta 2003. Osaajat kohtaavat on Keski-Suomen koulutuksenjärjestäjien ja aluekehittäjäorganisaatioiden yhteinen toimintakonsepti työelämän, oppilaitosten sekä osaajien verkostoitumisen edistämiseksi, osaamisen kehittämiseksi sekä maakunnan vetovoimaisuuden vahvistamiseksi.

Aiemmin Osaajat Kohtaavat tarkoitti vuosittain järjestettyä suurta ura- ja kontaktitapahtumaa. Vuoden 2010 aikana Osaajat Kohtaavat -toimintaa laajennettiin ympärivuotiseksi toimenpiteiden sarjaksi. Tapahtumien kautta alueen työnantajilla, osaajilla ja oppilaitosten edustajilla on säännöllisesti mahdollisuus vuoropuheluun ja toinen toisiltaan oppimiseen.

Business Arenan kannalta Keski-Suomen Osaajat Kohtaavat -toiminnassa on kyse tuloksellisten vuorovaikutus- ja yhteistyötapojen kehittämisestä ja vakiinnuttamisesta keskisuomalaisten yritysten ja oppilaitosten välille.

www.osaajatkohtaavat.net

Korkeakoulujen työelämäsuhteiden kehittäminen Oulussa

Business Arena on tehnyt näkyvää työtä Oulun korkeakoulujen työelämäsuhteiden rakentajana ja uudistajana vuodesta 2009. Ulospäin suurimman huomion ovat keränneet suuret vuosittaiset Draivia kohtaamisiin -ura- ja kontaktitapahtumat, mutta myös taustalla on tapahtunut paljon. Business Arena on auttanut oppilaitoksia tuotteistamaan palveluitaan yritysten käyttöön ja lisäksi valmentanut sidosryhmiä mukaan toimintaan.

Tällä hetkellä Business Arena toteuttaa BusinessOululle ja Draivi Primus -hankkeelle EduCluster 7 ?valmennusohjelmaa yhteistyössä EduCluster Finland Oy:n kanssa. Tarkoitus on löytää toimivia malleja yritys–oppilaitos-yhteistyöhön sekä edistää alueen nuorten, vastavalmistuneiden ja muiden osaajien työllistymistä. Business Arenan kannalta valmennusohjelmassa on ennen kaikkea kyse oppivan verkoston järjestämisestä ja juurruttamisesta sekä uudenlaisten vuorovaikutuskanavien luomisesta oppilaitosten ja yritysten välille.

EduCluster Seven on EduCluster Finland Oy:n tuote.
http://www.educlusterfinland.fi/

Opin Ovi – verkostotapahtuman järjestäminen

Monet Opin Ovi -verkoston hankkeista ovat päättymässä syksyllä 2011. Ennen hankkeiden päättymistä tulokset, opit ja onnistumiset on levitettävä koko maahan, jotta tehdyllä työllä on merkitystä myös tulevaisuudessa. Opin Ovi -hankkeet toimivat Business Arenan kannalta kiinnostavassa rajapinnassa, jossa keskeistä on uudenlaisten työelämän rakenteiden ja toimintatapojen luominen.

Tuleva verkostotapahtuma on Opin Ovi -verkoston toimijoiden valtakunnallinen kohtaaminen, jossa tehtyä työtä on tarkoitus tehdä näkyväksi ja kertoa onnistumisista eteenpäin. Business Arena suunnittelee ja toteuttaa kohtaamisen yhdessä Opin Ovi -verkoston toimijoiden kanssa. Oppimistapahtuman tavoitteena on juurruttaa hankkeiden aikana opitut parhaat käytännöt mahdollisimman tehokkaasti.

www.opinovi.fi

Get Adobe Flash playerPlugin by wpburn.com wordpress themes